Search
Close this search box.

Paljonko kestovaippailu maksaa?

Kestovaippoja on käytetty maailmansivu ennen kuin kertakäyttöinen vaippa tuli markkinoille ja salakavalasti ohitti kestovaippojen käytön -90 luvulla. Sinä aikakautena tehtiin paljon muitakin virheellisiä tekoja ja kertakäyttökulttuuri alkoi enemmän nostaa päätään. Nyt 2020 alamme pikkuhiljaa omaksua vanhoja tapoja uudestaan ja opetella tästä kertakäyttökulttuurista pois.

Kertakäyttöiset vaipat muodostavat kunnissa suurimman jätemäärän yksittäisestä jätteestä. Se olisi vältettävissä kestovaippojen käytöllä. Jätemäärät ovat valtavia joita kertakäyttövaipoista syntyy lapsiperheessä yhdellä lapsella. On arvioitu, että yksi lapsi tuottaa vaippajätettä tuhat kiloa vuoden aikana.

Terveysvaikutuksista on tutkimuksessa huomattu, että kertakäyttövaipoista irtoava pöly ja höyryt aiheuttivat hiirille saman kaltaisia oireita kuin astmassa. Lisäksi on nyt paljon keskusteltu miksi poikien siittiömäärät ovat laskussa. Tutkimuksissa todettiin, että kertakäyttövaipat nostivat kivesten lämpötilaa, mutta yhteyttä esim. kivessyöpään ei tiedetä, tosin ei sitä myöskään voi laskea poiskaan. Kestovaippa myös tukee lantion ja lonkan oikeanlaista kehitystä pienillä vauvoilla.

Taloudellisuus on myös yksi tärkeä katsanta vaipoissa. Yksi kestovaippa maksaa keskimäärin 10-20€. Usein tarvitset koko vaippa-aikana kolmea eri kokoa lapselle. Vastasyntynyt tarvitsee vaippoja noin 17-30kpl, 255€-450€. Seuraavaa kokoa 15-24kpl 225€-360€ ja viimeistä kokoa 10-18kpl 150€-270€. Eli yhteensä 630€-1080€. Lisäksi pesukustannukset ovat noin 200€. Myydessä kestovaipat niistä saa usein noin puolet takaisin eli yhteishinnaksi muodostuisi pesujen kanssa 515€-740€. Toisaalta jos kestovaippoja käytetään perheessä useammalla lapsella. Ei kuluihin tarvitse laskea enää kuin pesukustannukset. Lisäksi ostamalla käytettyjä kestovaippoja voi päästä vieläkin halvemmalla. Usein perheet käyttävätkin uusia kestovaippoja sekä käytettyjä kestovaippoja rinnakkain. Hinnat on laskettu kestovaipan keskiarviohinnan mukaan.

Kertakäyttöisiä vaippoihin kuluu taas noin 817,60 yhteensä koko vaipatus aikana. Lisäksi jätekustannukset 504€, koska usein roska-auton, joutuu tilaamaan kerran useammin käymään kuukaudessa. Lisäksi bensa ja auton käyttökulut sekä aika mikä kaupassa vaippojen hakuun menee. Tämä tietysti usein kuuluu normaaliin kaupassa käyntiin, joten en laske sille erikseen hintaa. Eli kertakäyttöisten vaippojen hinnaksi tulisi noin 1321,60€.

Lopulta voimme siis todeta, että jos yhtä kestovaippaa käyttää vain yksi lapsi niin hinta on likipitäen puolet siitä, kuin kertakäyttö vaipoissa. Harvemmin taitaa kuitenkaan niin olla, että yhtä kestovaippaa käyttäisi vain yksi lapsi, vaan käyttäjiä on usein noin 3 – 6 lasta.

Yksi hyvä perustelu kestovaippojen käyttöön on myös niiden syötävän suloiset kuosit! Ovathan ne nyt huomattavasti houkuttelevammat, kuin tylsät kertakäyttövaipat. Kuoseja löytyy varmasti ihan jokaisen makuun sopivat. Värejä on hirveät määrät ja kuoseja myös. Löytyy yksivärisiä ja hillittyä tai vaikka mustaa pääkallo vaippaa.

Kestovaippojen ja kertakäyttöisten vaippojen käyttäminen ei eroa toisistaan nykyään juuri lainkaan. Kestovaippa vain laitetaan pesuun käytön jälkeen, kun taas kertakäyttöinen vaippa heitetään sekajätteeseen. Kyseessä on kuitenkin vain vaippa!

Soita 000 000 0000